hattu-mv
Mitä isompi, sen parempi. Uzbekistan on yksi yli 30 maasta, joissa olen käynyt.

Kuvittaja. Lapsena haaveammattini oli hevoskirjan kuvittaja. Opiskellessani graafista suunnittelua Rovaniemellä lopputyöni aiheena oli hevoskirja (Marvi Jalo: Villivarsan tallikirja). Kuvittajaa minusta ei kuitenkaan tullut, vaan muutaman mainostoimistossa vietetyn vuoden jälkeen siirryin lehtigraafikoksi.

Työ.  Talousjournalismin parissa  vierähti 24 vuotta, kun olin Talouselämässä, Pohjoismaiden suurimmassa kerran viikossa ilmestyvässä talouslehdessä.  Talouden abstraktit aiheet – budjetti, hallitustyö, liikevaihto – ovat  haastavia visualisoida. Lehtigraafikkona toimin edelleen, nyt useiden julkaisujen parissa.

Kansien suunnittelu ja toteutus
Talousviikkolehden kansia.

Öljyvärimaalaus. Isäni opetti minut maalaamaan jo lapsena. Maalaussalkustani löytyy yhä värituubeja, jotka kuuluivat isälle. Harrastukseen tuli lisää puhtia, kun sain Journalistiliitolta stipendin. Nykyisin maalaan omalla työhuoneellani.

Elokuvat. Käyn vuosittain elokuvajuhlissa Espoossa, Helsingissä, Tampereella, joskus Tallinnassakin. Elokuvissa minua kiehtoo visuaalisuus,  kunnon tarina ja jonkinlainen särö, vinksahtaneisuus.  Paras elokuva on mielestäni  Ridley Scottin  Blade Runner vuodelta 1982.

Hevoset. Hevoshulluuteni alkoi jo varhain. Pidän kaikista eläimistä, mutta hevonen on kaunein ja sen piirtäminen on sopivan haastavaa. Harrastin ratsastusta aktiivisesti parikymmentä vuotta, kävin tunneilla ja ratsastusvaelluksilla Suomessa, Virossa, Unkarissa ja Portugalissa.

Portugalissa ratsastimme ihanilla lusitanoilla, joita edelleen käytetään myös härkätaisteluhevosina. Toisin kuin Espanjassa, Portugalissa härkää ei vahingoiteta.
Portugalissa ratsastimme ihanilla lusitanoilla.

Sisustaminen. Minusta järjestyksen ylläpitäminen on mukavaa ja viihdyn esteettisessä, harmonisessa kodissa, jossa tavarat ovat paikoillaan. Sisustan ja stailaan myös muiden koteja. Järjestyksen ihmisenä olen kouluttautunut  ammattijärjestäjäksi (Professional Organizer).